Taajuuskorjain eli equalisaattori (Eq) on yksi miksaajan tärkeimmistä työkaluista heti volume-liukujen jälkeen.

Volume-liuku säätää soittimen äänenvoimakkuutta. Taajuuskorjaimella säädetään sen sijaan eri taajuuksien äänenvoimakkuutta.

Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi laulun matalia taajuuksia on mahdollista säätää pienemmälle. Tämä saa laulun kuulostamaan selkeämmältä Vaihtoehtoisesti laulun matalia taajuuksia on mahdollista korostaa, jolloin laulajan ääni kuulostaa tummemmalta.

Korkeita taajuuksia on myös mahdollista leikata tai korostaa. Korkeita taajuuksia korostamalla saadaan ääni tai instrumentti kuulostamaan kirkkaammalta ja selkeämmältä. Korkeita taajuuksia laskemalla saadaan laulu tai instrumentti kuulostamaan pehmeämmältä.

Taajuus eli hertsi (Hz)

Taajuuden yksikkö eli Hertsi (Hz) ilmaisee äänen värähdyksien määrän sekunnin aikana.

Äänen värähtelytaajuus määrittää äänen korkeuden. Toisinsanoen hertsi-lukema kertoo kuinka korkea tietty ääni on.

Taajuuskorjainta (Eq) käyttämällä voidaan siis nostaa tai laskea tiettyjen taajuuksien äänenvoimakkuuksia suhteessa toisiinsa.

Missä taajuuskorjainta käytetään

Taajuuskorjaimia löytyy äänityöasemien (Daw) lisäksi myös autoista, kotiteatterijärjestelmistä, äänentoistolaitteista, kaiuttimista ja lähes kaikesta äänentoistamiseen liittyvästä kuluttajaelektroniikasta.

Monissa kaiuttimissa on kaiuttimen takaosasta löytyviä taajuuskorjaimia, jotka on suunniteltu poistamaan kaiuttimien sijoitteluun liittyviä ongelmia.

Taajuuskorjaimen säädöt

Täysiparametrisessä taajuuskorjaimessa pystyy säätämään kolmea asiaa; Taajuutta (frequency), kuinka paljon taajuutta korostetaan tai leikataan (gain) ja korjauksen leveyttä (Q, quality).

Frequency

Frequency eli taajuus määrittää mistä kohdasta taajuuskaistaa signaalia aletaan muokkaamaan eli muutetaanko korkeita, matalia vai keskiääniä. Taajuudet on jaettu ihmisen teoreettisen kuuloalueen mukaan matalista korkeimpaan eli 20 hertsistä 20 000 hertsiin (20Hz - 20KHz). Nämä taajuudet on jaoteltu taajuuskorjaimeen vasemmalta oikealle niin, että matalat taajuudet ovat vasemmalla ja korkeat taajuudet oikealla.

Gain

Gain säädöllä valitaan kuinka paljon valittua taajuutta halutaan korostaa tai laskea. Plus-merkkiset lukemat tarkoittavat, että kyseistä taajutta on nostettu ja miinus-merkkiset lukemat tarkoittavat, että taajuuden määrää on vähennetty.

Q-arvo (quality factor)

Q-arvo tarkoittaa korostuksen tai leikkauksen leveyttä. Mitä isompi lukema on kyseessä, sitä harvempia taajuuksia valitun taajuuden ympäriltä korostetaan. Toisinsanoen korostettu alue on kapeampi. Kun Q-arvo on pieni, korostetaan useampia taajuuksia valitun taajuuden ympäriltä eli korostus on leveämpi. Sama logiikka pätee myös taajuuksien leikkaamiseen.

Suodattimet ja taajuuskorjauksen tavat

  • Bell on Eq-kaistoista yleisin ja tarkoittaa kellon muotoista Eq-kaistaa
  • HPF eli Highpass filter on suodin, joka päästää korkeat äänet läpi ja suodattaa matalat äänet pois
  • LPF eli Low pass filter toimii toisin päin
  • Hylly eli shelf korostaa kaikkia taajuuksia tietyn taajuuden ylä- tai alapuolelta
  • Bandpass filter päästää vain tietyn taajuuskaistan läpi
  • Notch filter toimii toisin päin

Miksaamisen harjoitteleminen

Cambridge audion ILMAISIA MONIRAITAÄÄNITYKSIÄ:
https://www.cambridge-mt.com/ms/mtk/

Ilmaisten moniraitaäänitysten avulla voit harjoitella
miksaamista kotona.

Lataa äänitys - pura paketti - vie raidat valitsemaasi
Dawiin - varmista zoomaamalla, että raidat alkavat samasta
kohdasta - Miksaa!